Persikankukka lammella

Romanssia elämään

Katso tästä oma persikankukkasuuntasi

Makuuhuoneen fengshui

Miehen ja naisen välinen vetovoima pyörittää maailmaa. Muinaisista ajoista asti ihmiset ovat tiedustelleet oraakkeleilta parisuhdeasioistaan. Ihmisten harjoittamista taioista suuri osa on rakkaustaikoja. Kiinalaiset eivät ole mikään poikkeus. Rakkaus, avioliitto ja seksuaaliset suhteet ovat yhtenä tarkastelun kohteena kiinalaisissa ihmisen kohtaloa tutkivissa menetelmissä kuten neljän pilarin astrologiassa ja purppuratähden astrologiassa.

Fengshui

Kaikenlaisten taikojen, amulettien ja talismaanien ohella kiinalaiset käyttävät fyysisen elinympäristönsä järjestelyä edistääkseen haluttuja elämänarvoja. Menetelmiä on muutaman tuhannen vuoden aikana ehditty kehittää melkoinen määrä. Ihmisen syntymävuoteen perustuva "Persikankukka lammella" on vastakkaista sukupuolta houkuttelevista ehkä suosituin ja yleisimmin käytetty fengshui-menetelmä.

Persikankukka lammella

Persikankukkaa käyttävät lähinnä naimattomat naiset, sillä tavallisesti miehet ovat aktiivisia ja liikkuvaisia, kun taas naisten piti, ja useimmissa kulttuureissa yhä pitää odottaa aloillaan kosijoita. Eri menetelmillä halutaan houkutella monia ehdokkaita, joista sitten ehkä löytyy mieleinen. Täytyykin pitää mielessä, että vaikka menetelmä tehoaisi, se ei välttämättä tuo sitä ainoaa oikeaa vaan avaa ovet joukolle kiinnostuneita ihmisiä, joista toiset voivat tuntua jopa epätoivotuilta. Persikankukkamenetelmä ei tuo pelkästään romanssia tai seksiä, vaan mukavia suhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kyseessä voi olla niinkin arkipäiväinen juttu kuin erikoisalennus myyjältä, joka reagoi positiivisesti viehätysvoimaasi.

Lupaavan suhteen kasvattaminen persikankukasta kypsäksi persikaksi onkin jo toinen juttu.

Persikankukan aktivoiminen avioliitossa on vanhastaan kielletty. Nykyään tyydymme varoittamaan. Menetelmä voi lisätä puolison romanttisia tunteita, mutta nämä tunteet voivat rönsyillä avioliiton ulkopuolellekin. Tämän todennäköisyys voidaan todeta erilaisten astrologioiden ja fengshuin avulla.

Oma persikankukkasuuntasi

Persikankukkasuunta perustuu henkilökohtaiseen neljän pilarin karttaan. Yleisimmin lähtökohdaksi valitaan syntymävuoden maallinen oksa eli tuttu eläimesi. Nykyään käytetään vaihtoehtoisesti myös syntymäpäivän maallista oksaa. Voit käyttää "Neljän pilarin laskinta" selvittääksesi omat pilarisi.


Maallinen oksa

Persikankukka-
suunta

Suunnan asteet

Tiikeri, hevonen, koira

Jänis

Itä 75°-105°

Jänis, vuohi, sika

Rotta

Pohjoinen 345°-15°

Rotta, lohikäärme, apina

Kukko

Länsi 255°-285°

Härkä, käärme, kukko

Hevonen

Etelä 165°-195°



Aseta kotisi persikankukkasuuntaan kauniita kukkia puhtaalla vedellä täytetyssä maljakossa. Huolehdi siitä, että kukat ovat tuoreita ja vesi puhdasta.



Persikka

Persikka on yksi kiinalaisten monimerkityksisimpiä symboleja. Sen puuaines ja väri pitävät paholaiset kurissa, terälehdet lumoavat ihmisiä, hedelmät antavat ikuisen elämän. Puhekielessä "persikankukkalähde" on yksi naisen sukuelimiä esittävä kielikuva. "Persikankukan pisara varjää taivaansinisen takin" ilmaisee neitsyyden menetystä. "Persikankukkahulluus" kuvaa murrosiän kiihkoa. "Vihreä persikankukka" on rakastavaisten salainen kohtauspaikka. Persikankukaksi kutsutaan nuoruuden kukoistuksessa olevaa tyttöä, mutta myös seksuaalisesti aktiivista naista.

takaisin

Päivi Vilkki